VASTINE


Lasse Strengin mukaan hänen veljensä Pekka sai ensimmäisen kitaran ollessaan n. 10-vuotias. Lasse seurasi läheltä veljensä soittoharrastuksia, mm. kitaran soiton harjoittelua ja soittotekniikan kehittymistä. Kitaran soinnut Pekka oppikin jo poikavuosinaan. Pekka kävi tuolloin kitaratunneilla Myrskylän kanttorin Erik Landenin luona. Samoihin aikoihin myös Orimattilan yhteiskoulun musiikinopettaja Ilmari Mustonen opetti Pekalle viulunsoiton alkeita - viuluopinnot eivät kuitenkaan kiinnostaneet Pekkaa ja ne loppuivat melko pian. Sittemmin kitaran lisäksi huuliharppu ja rummut kuuluivat Pekan soitinvalikoimaan. Ja mm. aikuisuuden kynnyksellä Pekka tuurasi joskus kontrabasistia Myrskyläläisessä tanssiorkesterissa.


Pekka Streng — etusivu