KUULOKUVIATälle sivulle voi lähettää (jukka.lindfors//teosofia.net) Pekka Strengiin ja hänen musiikkiinsa liittyviä muistoja, tunnelmia ja ajatuksia. Kaikenlaiset kirjoitelmat ovat tervetulleita. Ne voivat olla henkilökohtaisia aatoksia, elämänkatsomuksellisia pohdintoja tai analyysejä Pekan lyriikoista. Ylläpito pitää itsellään oikeuden stilisoida ja tarvittaessa lyhennellä kirjoituksia. PEKKA STRENGYksi harmaa sudenvärinen päivä Pekka Streng ilmestyi kapteeni Kiddin leveälierinen lakki päässään Latokartano yhdeksän portaille ja kolisteli ovenpielessä ovikellon virkaa toimittavia naruun sidottuja kattilankansia. Vuoden merillä oltuaan Pekka S. kaipasi kuivaa maata jalkojensa alle. Hänen elämänsä vanha rumba oli kerta kaikkiaan alas ajettu. Mikä olisikaan ollut lujempi alusta uudelle kuin entisen lastenkodin gneissi alusta. Pekka S. teki näkymättömät työt ja otti oman ruokavuoron. Hän lajitteli huolekkaasti lumpuiksi meneviä risoja vaatteita, naisten lohenpunaisia punttialushousuja. Työ oli raskasta ja uuvuttavaa hämärässä lajitteluhuoneessa. Pöly yskitti ennestäänkin hänen rasittuneita keuhkojaan. Hän ei halunnut päästä vähemmällä kuin muut. Vaikka itse olinkin jonkinlainen ammattipinnarin perusmuoto, tein minäkin silloin tällöin jotain hyödyllistä eli pidin seuraa. Pekalla oli virkattu pusero, jonka yläosa oli vihreä ja alaosa keltainen. Pekan ruokavuoroilla oli appelsiiniriisiä miso-kastikkeella, misoa tungettiinkin vähän joka paikkaan paitsi kahviin. Joskus Pekan mukana oli villi käheä-ääninen poika, jolla oli leikkotukka. Hän kutsui Pekkaa faijaksi. Ja kun Tarja väänsi jotain kritiikkiä tämän käytöksestä, Pekka muuttui luumunväriseksi. Hänen itsehillintänsä oli kolossaalista. Se teki minuun vaikutuksen samoin kuin se, että hän mittasi kuumetta keinutuolissa ulkovaatteet päällä. Samoin kuin se, että hän täytti keittiön tahraisen pöydän ääressä apurahakaavaketta. Näin siinä kuin laskuvarjon nyörit aukeamassa salaperäisiin taiteilijamaailmoihin. En ollut koskaan nähnyt sellaista. Kävimme Pekan kanssa Kalliolan opiston espanjan alkeiskurssilla, se piti lopettaa Pekan yskänkohtausten vuoksi. En ollut aiemmin tavannut ketään miestä, joka olisi kertonut niin avoimesti ja paljaasti melkein kuin nainen omasta elämästään. Käänteentekevä tapaus hänen elämässään ei ollut vain armeija aikainen puntikselle lähtöä avittava tahallinen jalan telominen, jonka yhteydessä hänen jalassaan olevasta patista löytyi syöpäkasvain, joka oli jo pahasti levinnyt. Vaan hän kertoi vaimostaan, joka matkusti Tampereelle menevässä junassa ja tapasi uuden miehen. Pekka kulki kapteeni Kiddin hattu päässä ja yritti totuttautua hiustensa ohenemiseen ja osittaiseen lähtöön. Pekka ei suostunut syöpähoitoihin. Minusta olio coolia nähdä hänen istuvan kiikkustuolissa palttoo päällä ja mittaavan kuumetta. Minulle, joka en aiemmin ollut nähnyt kenenkään sairastavan tuolla tavoin, sen enempää kuin syövän perunoita kuorineen. Vaikka Pekka oli jättänyt jälkensä musiikkimaailmaan, suuremman jäljen kuin hän eläessään uskoi, hän halusi tehdä loppuelämällään jotakin, auttaa itseään auttamalla muita, olkoonkin apu vain pisara kärsimysten meressä. Loppuelämä olisi sen verran lyhyt, että se oli jotenkin hahmotettavissa ehkä 1 - 2 tai vuotta korkeintaan? Kuka tietää. Seison kirjahyllyn edessä, joku pitkäkyntinen on vienyt kaikki Pekan signeeraamat levyt samoin Pekan lahjoittaman kulttikirjan Paul Alverdesin Viheltäjien Tupa. Yhteisöelämän vaihtuvista asukkaista johtuva varjopuoli. Kirja kertoi toisessa maailmansodassa kurkkuun haavoittuneiden sotilaiden toipilaskodista. Heillä oli kaulassa reikä, jota peitti iholäppä, ja ääni tuli vihellystä muistuttavana. Kirja oli runollinen kuvaus haavoittuneiden miesten veljeydestä, sodan kärsimyksen yhteen liittämästä sieluntoveruudesta. Pekan oli helppo samaistua kirjan "viheltäjiin", hänelläkin oli viimeisinä aikoina hengitysvaikeuksia. Latokartanontiellä Pekan yläkammarin huoneessa tuli ilmi totuus Pekan elonpäivien määrästä, ei suinkaan lääkärin – vaan muukalaislegioonalaisen diagnostisoimana, hän näki Pekan sormien kynsien puolikuista: "että ei enää kauan". Ambulanssimiesten kantaessa Pekkaa alas portaita lähes luurangoksi laihtuneena, hän jaksoi vielä hymyillä meille, joilla terve ruumis ja elämä edessä. Seurasimme häntä sairaalaan, missä lasiluukun takana virkailija tivasi perhesuhteita, osoitetta, virkailijan äänensävy oli syvässä ristiriidassa paareilla makaavan henkitoreisen ihmisen ollessa kyseessä. Aivan kuin vilkasliikenteisellä tiellä poliisi pyytäisi veivaamaan ikkunaa auki ja puhalluttamaan kuskin. Paarit siirrettiin jättimäisen sairaalakoneen viereen, ja paareilla makaava Pekka oli kuin pieni heinäsirkka kuivassa ruohossa ja kohotti hyvästiksi kaksi sormea voitonmerkiksi. Kehotuksena päästä hänen lähtönsä yli – sen elämänviivan – jonka yli hän jo oli liukumassa. Morfiiniipistos ja jädeKävimme katsomassa häntä Meilahden sairaalassa, Pere Guy ranskalainen keskitysleiristä selvinnyt katolilainen pappi, entinen vastarintamies, Helsingin Emmauksesta, minä ja Berit ja kaksimetrinen hollantilainen Ceese van der Meulen. Sairaalasänky oli korkealla, Pekka oli koneiden ja letkujen ympäröimä. Eikä reagoinut tuloomme. Hänellä oli kipuja – en muista pyysimmekö sairaanhoitajaa vai tuliko hän itse. Hän kohotti Pekan sairaalapyjamaa etsien kohtaa, jossa ei vastassa törröttäisi pelkät luut. Johonkin kohtaan pistos onnistui. Morfiinin tuoma helpotus sai Pekan avaamaan hetkeksi silmänsä ja huudahtamaan iloisesti "Hei mennään ostaa jädet!" Nämä olivat meille Pekan viimeiset sanat. Magneettimies poistui hetkeksi kesämaahan. Pekan kuoltua pyhiinvaeltajien joukot vaelsivat Toukolaan ja Latokartanontielle ja sieltä Myrskylän hautausmaalle tunnustelemaan maisemia ja paikkoja, joissa Pekka oli lapsuutensa ja nuoruutensa viettänyt. Ajattelija madam Valoaalto
Pekka Strengin henkisestä maailmankuvastaMoni lienee ihmetellyt "Magneettimiehen kuolema" -levyn takakannen tekstiä, joka alkaa sanoilla "Olen ollut kauan poissa teidän luotanne, tästä ajasta, tästä kaupungista. Olen ilmaa kevyempi, hyvin vaikeasti havaittavissa." Myöhemmin tekstissä on lause: "…olisin voinut rauhassa elää elämääni yhtä aikaa ja erikseen sekä karkeammassa että hienommassa olomuodossani, mutta huomasin, että maallinen minäni oli niin syvässä, aikakaudelleen ominaisessa horteessa, etten voinut jättää häntä." Edellä oleva ilmaisee sen, että Pekka Streng koki elävänsä samanaikaisesti alemmassa ja korkeammassa minässään ja että hän ’monta kummaa ties’. Pekka oli kaiketi omaksunut ja oman kokemuksen kautta todeksi havainnut ihmiskäsityksen, jota monet viisaat – filosofit, suuret ajattelijat, uskontojen johtavat opettajat – ovat opettaneet, nimittäin sen, että ihmisellä on fyysinen ruumis, sielu ja henki. Ihminen on siis fyysinen, tunteva, ajatteleva ja tahtova olento, jolla on inhimillinen sielu ja jumalallinen henki. Filosofien kehotus ’tunne itsesi’ ei tarkoita pinnallista itsetuntemusta, vaan sitä että ihminen oppisi tuntemaan omaa sisäisyyttään. Ihminen alkaa tutkia itseään tarkkailemalla omia ajatuksiaan ja tunteitaan. Tuolloin hän huomaa omaavansa myös eläimellisiä puolia ja voi ajoittain tuntea ’olevansa eläin’. Jotta ihminen pääsisi itsetuntemuksessa eteenpäin, hänen täytyy puhdistaa ajatuksiaan ja tunteitaan. Tavallinen, maailmallinen ihminen hamuaa elämässään ’rahaa, valtaa ja kunniaa’, mutta totuudenetsijä, jollaisena Pekka Strengiä on pidettävä, tahtoo tietää, mikä on elämän tarkoitus, mitä elämä ja kuolema itse asiassa ovat. Niinpä hän ’juoksee puulta toisen luo, kaikin voimin ravistaa, haluaa hedelmän arvaamattoman ja maistaa puuta jumalan’. Kun ihminen lähtee etsimään tietoa elämän tarkoituksesta, hänelle ’luvataan paljon’, jos hän vain jaksaa olla peräänantamaton etsimisessään ja ponnisteluissaan. Miten Roope Hatun majaa, rauhan tyyssijaa alemmassa kolminaismaailmassa sitten rakennetaan? Hänen pitää jalostaa alempia käyttövälineitään eli rakentaa maja tunne-ajatusmaailmaan äärelle. Se tapahtuu ’uskomalla hyvyyteen’ ja toteuttamalla jokapäiväisessä elämässä omaksumiaan ihanteita. Hyveet ja oikea ajattelu ovat majan rakennusaineita. Ihmisen pitää vain luottaa siihen, että ’kaikki mahdollista on’. Elämä palkitsee aina sitä, joka jaksaa edes yrittää. Lopulta hänen täytyy kuolla persoonallisena olentona, jotta hän oppisi tuntemaan korkeamman itsensä. "Gilgamesh"-kappaleessa viitataan juuri tähän: jumalat antoivat ihmiselle kuoleman, jotta tämä voisi herätä uuteen elämään korkeammalla tasolla. Kun vihdoin puhdistava myrsky huuhtoo lopunkin alemman minän kuonan, ihminen asettuu rauhaan, rakentamaansa majaan, eikä ’koskaan palaa’ elämään pelkästään alemmassa minässään. Valoa tielle -kirjassa myrskyä ja sen jälkeistä tilaa kuvataan seuraavasti: Odota kukan puhkeamista siinä hiljaisuudessa, joka seuraa
myrskyä, ei sitä ennen. Ihminen elää tuolloin itsetietoisena ikuisessa nykyhetkessä, ’syntyy joka hetki uudestaan’. "Kesämaa"-levyn viimeiset sanat ’olen unta’ sisältävät syvän ja ihmeellisen totuuden. Mm. Rudolf Steiner ja Pekka Ervast tietävät kertoa, että ihmisen korkeamman minän kannalta alemman minän elämä on kuin unta, siis korkeampi minä ikään kuin katselee unta, jossa alempi minä toimii. "Katsele yössä" -kappaleessa Pekka Streng antaa oivan mietiskelyohjeen: "Olen pimeä, suloinen unohdus / Tyhjyyden täyttää vain rakkaus / rakkaus / Kuuntele hiljaisuutta yön." Ensin täytyy olla pimeys, persoonallinen tyhjyys, unohdus. Se mahdollistaa kaikkiallisen rakkauden ilmentymisen, silloin ihminen on hiljaa, vailla ajatuksia ja vain kuuntelee. Eräs Pekka Strengin henkisessä mielessä paljastavimmista lauluista on "Takaisinvirtaan", jossa Pekka kertoo omasta menneisyydestään, jälleensyntymistään. Kun Pekka vakuuttaa kokemuksen syvällä rintaäänellä ’nyt tiedän, nyt tiedän’, harvalla lienee uskallusta väittää vastaan: ei tuollaisia kukaan voi tietää. Se, ettei itse jotakin tiedä, ei sulje pois sitä, etteikö joku toinen voisi ’tietää’. Jälleensyntymismuistin – jo osittainenkin – herääminen kielii poikkeuksellisesta henkisestä edistyneisyydestä. Säkeessä ’syyt nykyisyyteen huomaan itseni valinneen’ Pekka viittaa syyn ja seurauksen (eli karman) lakiin. Ihminen niittää sitä, mitä on kylvänyt. "Sisältäni portin löysin" kertoo, millaisena elämä näyttäytyy korkeammalle minälle. Kun ihminen itsetietoisena ja sielultaan puhdistuneena nousee ahtaan portin läpi korkeamman minän yhteyteen, hän näkee maailman uudella tavalla. Hän havaitsee fyysiselle silmälle näkymätöntä korkeampien tasojen elämää mm. henkisinä väreinä ja sävelinä. Kaikki olevaisuuden olennot ovat jumalallista alkuperää, lähtöisin universaalista elämästä ja korkeimmilla tasoilla ’yhteen sulautuneena’. Jukka I. Lindfors Lammi Laulaja lepääMyrskylän hautausmaalla ei kukoista samanlainen rokkarinpalvontakultti kuin Pariisin Pere Lachaisella. Pekka Streng saa levätä rauhassa. Myrskylä ei sano Pohjois-Karjalan perspektiivistä juuri mitään. Lasse Virenin kotipaikkana se muistetaan. Siinäpä kai kaikki. Hiljaisilta vaikuttavat myös muut Myrskylää ympäröivät kunnat: Pernaja, Askola, Pukkila, Artjärvi. Ollaan sillä Uudellamaalla, joka ei juuri pidä melua itsestään. Orimattilassa asuu se ihmisiä ampuva turkistarhaaja, Lapinjärvellä koulutetaan siviilipalvelusmiehiä… Mitä, onko sellainenkin kunta kuin Liljendal, ilmeisesti. Tie Myrskylään on mutkainen mutta kaunis: halkoo vanhaa kulttuurimaisemaa, peltoja ja kallioisia mäkiä. Ja syy miksi Myrskylään ajan, on se, että sieltä saattaisi löytyä Pekka Strengin hauta. No, nyt kirjoittaessani tiedän, että siellä se on, mutta ajaessani en tiennyt, ja kirjoitanpa siis dramatiikan vuoksi, että en tiedä. Sen tiedän, että Pekka Streng oli Suomen parhaita laulaja-lauluntekijöitä. Hän kuoli sarkoomaan aivan liian aikaisin, 26-vuotiaana, ehdittyään tehdä Love Recordsille kaksi LP:tä. Magneettimiehen kuolema ja Kesämaa ovat uskomattoman kauniita laulukansioita, ja niiltä kuulee, että Streng olisi voinut levyttää vielä paljon lisää. Albumeilta huomaa energiavarannon, huokuvan potentiaalin. Levyttäjä ei ole itseriittoinen, vaan etsijä ja kyselijä:
Tänään Pekka Streng olisi 51-vuotias emeritus-hippi. Häntä ei olisi tunnistettu aina joka paikassa kuten Juicea, eikä hänellä olisi siksi niin paha olla. Hän hymyilisi salaviisaasti Mestarit Areenalla -nostalgialle, mutta olisi iloinen ystävänsä Hectorin menestyksestä. Ehkä hän olisi kuin Dave Lindholm, jonka aikalaisena hän levytti ensimmäiset todelliset Suomi-rock-LP:t: tekisi mitä haluaa, aina omanoloisesti, oman pään mukaan. Hänen Sormusten herra -aiheinen levynsä — laulajalta kesken jäänyt projekti — olisi hämyklassikko. Virenin voittajaPekka Streng ei ollut kotoisin Myrskylästä. Hän syntyi Sysmässä huhtikuussa 1948. Perhe muutti varhaisessa vaiheessa Myrskylään, jossa Streng kävi koulunsa. Hän oli nuorena kova urheilija, seiväshyppääjänä piirin ykköstasoa, juoksussa koulukaveriaan Lasse Vireniä nopeampi. — Hänellä oli urheilullinen tausta, mistä hän puhui pienissä piireissä, mutta mistä hän ei välittänyt puhua sitten, kun hänestä tuli tämmöinen valtava underground-hahmo, on Strengin kaveri, toimittaja Calle Lindholm muistellut. Streng opiskeli Mikkelissä ja Tampereella, ajautui Helsinkiin, jossa hän vaikutti loppuelämänsä vuodet 1967-75 teatteri-, radio- ja musiikkihommia tehden. Streng matkusteli ja teki vapaaehtoistyötä Emmaukselle. Syöpä katkaisi elämän, josta tämän maailman markkupölöset ja timokoivusalot tuskin tulevat elokuvia tekemään. Niin on hyvä. Kuten Kauko Röyhkä laulaa: "Mainostaulujen taakse jää tuo pieni kaistale maata, joka ei houkuttele hölmöjä luokseen." Sulka käytävälläMyrskylä, Mörskom. Tulee mieleen Hiski Salomaan Lännen lokari: "Vaikka maailman myrskyt meitä tuudittaa, niin vapaus se varmasti voittaa..." Mikäs täällä olisi tuutiessa. Myrskylän keskusta näyttää mille näyttää. Suomalaista kirkonkylämeininkiä hyvässä ja pahassa. Parituhatta ihmistä täällä kuulemma asuu. 1800-luvun alussa rakennettu kirkko on keskellä kylää, sen ympärillä on vanha hautausmaa, tien toisella puolella uusi. Etsiminen alkaa uudelta puolelta, kuolinvuodet kivissä kertovat että se on järkevää. Siisti kivimuuri on tasaisen kentän ympärillä, kivirivit ovat suorat. Muutamia puita, vaahteraa, koivua. Pian kivi löytyy. Keskikäytävästä kolmas käytävä oikealla. Musta graniittipaasi, kauniin pelkistetty, jossa ei ole kruusailtu ollenkaan. Risti, Streng Pekka, 1948–1975. Kiven oikealla puolella kahden naisen nimet: he voisivat olla äiti ja sisko. Kuvittelenko vain, että aluksi oli pilvistä, ja sitten tämä kivi nousi kuin valaistuna esiin. Nurmi on hoidettu, kukkia kasteltu. Valokuvailen, mietin. Olisiko pitänyt tuoda kynttilä? Kävelen pois. Hautausmaan hiekkakäytävällä on sulka, musta, varmaan variksen siivestä. Rationalisti mielessä sanoo sattumaksi. Se irrationaalisempi sanoo, että tämä on viesti Pekalta. Että kirjoitapa tällä, sillä harvemmin tässä maailmassa kultateräisillä hanhensulkakynillä raapustetaan. Katson hautausmaan pääportilta taakse: hautakiven näkee tästäkin, kun tarkasti katsoo. Ei olisi tarvinnut hötkyillä. Olo on haikean hyvä, työssään onnistuneen olo. Yksi selvitetty asia enemmän. Kuten Pekka lauloi tunnetuimmalla laulullaan Sisältäni portin löysin:
Suonna Kononen Julkaistu sanomalehti Karjalaisessa 1.9.1999 Pekka Streng Orimattilan YhteiskoulussaPekka kävi Myrskylästä käsin Orimattilan Yhteiskoulua vuosina 1959-1964 ja suoritti keskikoulun oppimäärän. Olin itse Pekan koulukaverina koko ajan samalla luokalla tämän noin viiden vuoden ajan. Pekka ei muuten erottunut sen aikaisista pojista kuin musikaalisuutensa vuoksi. Kuuluimme suuriin ikäluokkiin ja luokallamme saattoi olla joinakin vuosina jopa yli 40 oppilasta. Pojat muodostivat siihen aikaan omia pieniä ryhmiään ja samaan ryhmään Pekan kanssa kuuluivat mm. myrskyläläiset Lemisen Matti ja Hämäläisen Pentti sekä orimattilalaiset Kuosan Matti, Holopaisen Risto ja minä allekirjoittanut. Kaikki me myös pidimme kaikenlaisesta liikunnasta ja se varmaan johtui siitä, että meillä oli erinomaisen innostava liikunnan opettaja Linturin Olavi. Pekka kertoi varmaankin vuonna 1962 tai 1963 syksyllä, että hän on ottanut kesäloman aikana musiikin yksityistunteja Orimattilan Yhteiskoulun silloiselta musiikinopettajalta Ilmari Mustoselta, joka toimi myös Artjärven kanttorina. Ilmari oli lupsakka opettaja ja kyllähän me oppilaatkin sen huomasimme, että hänellä oli joskus krapulapäiviä. Pekka kertoi joskus tarinoita näistä yksityistunneista, että kun Ilmarilla oli nk. hyvä päivä, ne olivat hyvin antoisia. Mutta joskus Ilmarilla sattui myös sellaisia päiviä, että hänellä oli tämä miestä väkevämpää pullo myös oppitunneilla mukana ja silloin opettamisesta ei tullut mitään. Muistaakseni Pekka otti näitä varmaankin laulutunteja vain yhtenä kesänä. Näin jälkeenpäin tulee Ilmarista mieleen telkkarissa pyörinyt sarja kanttori Piiparisesta. Ystävällisesti Kalevi Laaksonen, Pekan luokkakaveri
26.1.09 Vantaalla
Tuen askeleitasi sitten myöhemmin valo ikkunassa jälleen Kuuntelin Unen maan, haettuna sen kuinkas muuten kuin Asematunnelista. Se herätti muistoja liki neljänkymmenen vuoden takaa. En edes muista, mistä kaikki alkoi. Vanhoista Musa-lehdistä tsekkasin keväältä -73 Pekka Strengin Kesämaan arvostelut, toki myös Pohjolan Pihkasilmä kaarnakorvan. Aiemmin oli löytynyt Magneettimiehen kuolema, jostain. Se kiinnosti, inspiroi kuuntelemaan. Arvomaailma oli jo silloin selvä, muttei selkeä, eikä edes kypsynyt. Unen maa oli tuulahdus ja se liikutti, kuten Pohjolan Waves teki. Olen viimeajat miettinyt kuolemaa, siksi se vetosi niin perusteellisesti. Meitä oli joukko nuoria ystäviä, olimme menossa tapaamaan ystävää Malmin Emmaukseen. Sitten kuulimme, ettei se sopinut, koska Emmauksen ihmiset viettivät suruaikaa Pekan kuoleman johdosta. No, tapasimme sitten myöhemmin kesällä, kun kaikki oli ohitse. Nykyään sama rakennus on paikallaan kunnostettuna, ryhdikkäänä, en edes tiedä, missä käytössä. Muistot vievät kiviselle terassille, missä istuimme juomassa teetä ja nauttimassa illasta. Monesti katselen pihalle, kun ajelen Malmille asioilleni. Syksyllä -75 oli sitten muistokonsertti Kulttiksella, olin jo unohtanut sen, että tilaisuuteen liittyi myös Kalevalan kitaristin Matti Kurkisen kuolema. Silloin lavalla oli edesmennyt Lido Salonen, hän kuten Pekka Pohjolakin kuolivat viime syksynä, aika täyttyi. Jäljelle jäi musiikkia ja ehkäpä aikaa vielä kuunnella. Koin nyt, että omalta osaltani viimeinen muistokonsertti oli syksyllä -75, Tavastia helmikuussa 09 on oma juttunsa, muiden asia, mutta varmasti paikallaan. Odotan mielenkiinnolla Arto Halosen dokumentin julkaisua, siihen asti kuuntelen näitä kolmea ensimmäistä, kiitokset niistä asianomaisille! Markku (Vantaalta) Linoleumäventyr
Resultatet av den idag avslutade mycket givande grafikveckan på FIA. Berättelsen är inspirerad av Pekka Strengs likadant betitlade låt "Sinä aamuna". En stor liten berättelse om att dö vackert. Henri Gylander (Göteborg) Muistoja yli 30 vuoden takaa...Katsoin ohjelman Pekka Strengistä. SS |
