Kesämaa - etukansi

KESÄMAA

  1.  MIMOSANEITO
  2.  KAUKANA
  3.  ...JA TUITTU RUUSUT SAI
(san. Tove Jansson)
  4.  PERHONEN (tshekk. lastenruno, suom. Eeva-Liisa Manner)
  5.  AURINGON LAPSI
  6.  KANTTORINPOIKA MAX
  7.  KATSELE YÖSSÄ
  8.  MATKALAULU
  9.  ROOPE HATTU
10.  ANNABELLA
11.  SERENADI
12.  PUUTARHASSA
13.  MUTTA MINÄ LÄHDEN
(san. Semjon Kirsanov, suom. Markku Lahtela)


LYRIIKAT

Mimosaneito (1'15)

Mimosaneito nukkuu jo,
käännyn siniseen metsään.
Mimosaneito nukkuu jo,
keinun kaiken, ääniä nään.

Kaukana (instrumentaali) (2'29)

...ja Tuittu ruusut sai (1'00)
[sanat Tove Jansson1]

Ja Tuittu ruusut sai ja kirjeen luki.
Nimenkin hän tarkkaan tavasi.
Ah, posken punaruusut häntä puki
ja Nyytille hän sylin avasi.

Ja kuiskas: unohda jo mennyt kamaluus.
On edessämme kaikki kauneus ja ihanuus.
On meri, jota nähnyt en mä milloinkaan
ja kauniit näkinkengät, joita poimitaan.

He lähtivätkin heti matkaan Vilijaanan myötä
ja kaikki homssut hurrasivat heille pitkin yötä.
Nyt juhlavalot valaisevat meren mustaa selkää.
Nyt lohdutamme toisiamme, emme koskaan pelkää!

Perhonen (2'16)
[tshekkiläinen lastenruno, suomentanut Eeva-Liisa Manner]

Kaunis heleä perhonen lentää kukasta kukkaan.
Lemmikistä neilikkaan, sinikellosta apilaan
ja siitä nurmen nukkaan.

Kaunis iloinen perhonen kukkien mettä maistaa.
Niityillä sinisillä aina on kiire sillä
ja ihana aurinko paistaa.

Kaunis iloinen perhonen kukkien mettä maistaa.
Niityillä sinisillä aina on kiire sillä
ja ihana aurinko paistaa.

Auringon lapsi (2'21)

Kun uusi ihminen syntyy, hän on vapaa.
Hän itkee, nauraa, hän tanssii,
hän innostuu, aaa...

Niin pieninä äiti ja isä
kuun alta ylös katsoo lasta auringon.

Kanttorinpoika Max (4'00)

Linnan kellarissa soittaa kanttorinpoika Max
isänsä urkuharmoonilla.
Sinne vain vähän valoa yltää
koskettimiin uurteisiin.
Äänien virrassa kanttorinpoika
syöksyy kallonsa syvyyksiin.

Linnan kellarissa soittaa kanttorinpoika Max
isänsä urkuharmoonilla.
Kanttorinpoika Max, mitä mietit
teljettynä kellariin?
Ketjulla olet elämäsi ajan
kahlittu urkuharmooniin.

"Musiikissani on romukasan svengi,
kissantassuttelun sointi vanhan Fordin katolla,
tuuli tyhjissä sardiinipurkeissa
ja hyljätyn polkupyörän akustisissa käytävissä."

Katsele yössä (2'43)

Yö utuinen laskeutuu kaupungin ylle
ja kietoo siniseen viittaan
punatukkaisen haltiattaren
ja ketun hänen kupeellaan
ja viimeistä kierrostaan
kolistelevan raitiovaunun himmein lyhdyin.

Yö saattaa kotiovelleen
kaksi juhlista palaavaa
onnellista, vähän sammaltavaa,
ja puiston vanhat puut sitä kuuntelee.

Olen pimeä, suloinen unohdus.
Tyhjyyden täyttää vain rakkaus,
rakkaus.
Kuuntele hiljaisuutta yön.

Matkalaulu (4'32)

Kaupunki lepäsi paareillaan,
kun räjähdin ulos kulkemaan.
Mikä on, kun en mihinkään jäädä voi?
Kuin jo polttaisi maa, missä äsken soi
joku kiehtovan oikukas kieli.

Kyydin sain...

Katselen peltoa lainehtivaa.
Oi Beatnik, oi Mao, oi Äiti Maa!
Miksi luontoon ei ihminen palata vois,
vaan pakenee niin pitkälle kuin pääsee pois.

Kyydin sain...

Kiipeän katolle junanvaunun.
Nyt olen sankari vauhdin ja kohinan,
ja jos kaarteessa horjahdan,
pyörät ruhjovat varjon.

Kyydin sain...

Näen tunturit pilvihattuineen,
kilit kellokaulat, jyrkänteen.
Purot solisevat laaksoihin,
iltahämyyn katoavat traktorit.

Kyydin sain...

Roope Hattu (2'21)

Roope Hattu oli mies,
joka monta kummaa ties.
Hän muutti rantamajaan,
kun valmiiksi sai sen.
Hän oli metsiin samonnut
ja suossa rämpinyt,
kunnes myrsky kerran Hatun vei.

Sen jälkeen oli Roope Hattu maihin kömpinyt
ja takaisin hän palannut ei.
Hän astui majaan asumaan,
hoiti puutarhaa,
pikkukaupungissa oli tuttu kaikkien.

Roope Hattu oli mies,
joka monta kummaa ties.
Hän muutti rantamajaan,
kun valmiiksi sai sen.

Laa-la-laa...

Annabella (1'49)

Syksyn tuuli pudotti lehtiä puiston käytäville,
kun levottomana harhaillut merimies kohtasi Annabellan.

Syksyn tuuli pudotti lehtiä puiston käytäville.
Annabellan hiukset väriltään kuin vaahteran lehdet.

Serenadi (1'05)

Olet lento pääskysen,
olet pilvi korkeuden,
olet sade lämpöinen,
da-daa-da...

Olet tuoksu vapauden,
olet avain satujen,
olet silta unien.

Puutarhassa (3'25)

Lehteviä puita ja perennoita,
köynnöksiä, hedelmiä, vaalenneita luita.
Kasveja, jotka päivällä katsovat lempeällä silmällä
ja yöllä laulavat valittavan laulun.
Kasveja, joita katsoessa tuntee vuosia nuorentuvansa
ja kasveja joiden lakastuessa syvenevät kasvojen uurteet.

Annabella tanssii puutarhassa
missä kiertelee taimia kastelemassa.
Roope Hattu kertoo niille tarinoita,
sillä kukat ovat hyviä kuuntelijoita.

Saniaispuita ja sammakoita,
peikkoja, keijuja, päivänkakkaroita.
Sinun sydämestäsi pulppuilevat monet lähteet.

Mutta minä lähden (0'54+0'06+0'20 = 1'21)
[sanat Semjov Kirsanov, suomennos Markku Lahtela]

Mutta minä lähden taivaanrannan taa
ja sinä lähdet taivaanrannan taa.

Mutta sinä menet taivaanrannan taakse kuin päivä,
minä taivaanrannan taakse kuin varjo,
kun päivä on mennyt pois dyyneille.

– – –

Mukana mulla on paperilunta
satujen tulla.
Olen unta.


1 Tove Janssonin kirjasta "Kuka lohduttaisi Nyytiä" (suom. Kirsi Kunnas):

Ja Tuittu ruusut sai ja kirjeen luki
ja nimenkin hän tarkkaan tavasi.
Ah, posken punaruusut häntä puki
ja nyytille hän sylin avasi
ja kuiskas: unohda jo mennyt kamaluus,
on edessämme kaikki kauneus ja ihanuus:
on meri jota nähnyt en mä milloinkaan
ja kauniit näkinkengät joita poimitaan.
He lähtivätkin heti matkaan vilijaanan myötä
ja kaikki homssut hurrasivat heille pitkin yötä,
nyt juhlavalot valaisevat meren mustaa selkää.
Nyt lohdutamme toisiamme, emme koskaan enää pelkää!


Pekka Streng — etusivu